tiistai, 14. helmikuuta 2012

Tikusta asiaa

Vähän kuulumisia nyt kun on hiljainen viikko ollut blogin suhteen. Olen siis itse ollut myös sairaslomalaisena, mutta pakko oli tulla vähän kuitenkin päivittämään. Mitään erikoista ei ole tapahtunut, siksi tämmöinen tikusta asiaa -postaus.

Bale on toipunut tähän mennessä hienosti. Tallustaa kipeällä jalalla ihan epäröimättä ja syö hyvin. Raspaaja löysi hampaista aivan kamalat koukut, hyvä juttu että saatiin ne nyt pois. Syy miksi Balea ei ollut vielä raspattu minun omistuksessani oli se, että odotettiin tätä "hyväksi todettua raspaajaa". Kannatti kyllä odottaa, hoiti hommansa todella kiitettävästi. Ihme kyllä oli, ettei Bale ollut oikeastaan mitenkään reagoinut noin pahoihin koukkuihin.

Lisäsin ruokintaan nyt heinän ja Greenlinen lisäksi vielä Dodson & Horellin Build Upin, josta on ollut aikaisempien huonosti massaa keräävien hevosten kanssa hyviä kokemuksia. Näyttää siltä ettei Bale kerää tarpeeksi massaa heinästä, koska ei suostu syömään sitä kuin rajallisen määrän. Saa nyt heinää niin paljon kuin syö, kerran päivässä Greenlinen ja lisäksi kolme kertaa päivässä Build Upia.

feedem.co.uk, racing.fi


Katsokaapa myös päivitetyt sivut tuolta yläpalkista! Haluaisin hirveästi kertoa jo jatkosuunnitelmat hevosten suhteen, mutta pitää malttaa vielä kunnes kaikki on varmaa.

4 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että heppa käyttää jo jalkaansa! =) Ja toivottavasti omat heppasuunnitelmasikin selviävät pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sitä toivotaan, vieroitusoireita treenaamisen puutteesta alkaa jo ilmetä.. :) Tuo oma sairastelu vaan hidastaa vielä tahtia.

      Poista
  2. Kun olen lueskellut blogiasi ei ole voinut kuin todeta, että onneksi itsellä ei ihan näin huono tuuri käynyt. Tutun kuuloista silti tuo epävarmuus. Omalle tuli "vain" hiusmurtuma ja kolmen kuukauden karsinalepo loma. Ei voi kuin toivoa parasta ja jaksaa odottaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh ei teilläkään ole sitten ihan putkeen mennyt. Ja tää koko juttu on ollut niin huonoa tuuria etten ees tajua miten tää on mahdollista. Tämmöistä on hevosurheilu..

      Poista